Kun tytär oli vielä alta vuoden, ilmottauduimme odotuslistalle. Meille voisi mahdollisesti tarjota lasta sijoitukseen, mutta emme pitäneet hoppua. Odotus voisi pitkittyä, kun tyttö oli vielä niin pieni.
Muutaman kuukauden kuluttua meille soitettiinkin ja kerrottiin pienestä tytöstä, asia eteni niinkin pitkälle että kävin toimistolla tapaamisessa. Meidät hyväksyttiin hänelle sijaisvanhemmiksi, mutta sitten asiat keikahtikin ympäri eikä sijoitusta tapahtunut. En itseasiassa tiedä, kuinka tytön asiat meni.

Odotus siis jatkui, välillä se mielessä kävi mutta luotin siihen, että kyllä ne sieltä sitten ilmoittavat kun meitä tarvitaan. Sain jälleen puhelun, kerrottiin kahdestakin vauvasta, tämäkin puhelu oli vasta alustavaa kyselyä, että vieläkö me olemme tähän ryhtymässä. Näitä vauvoja ei meille sijoitettu, eikä minulle sen puhelun jälkeen ilmoitettu mitään. Hieman harmitti, kun yhteydenpito oli väliin niin heikkoa. Ymmärsin kyllä, kuinka kiireisiä siellä ollaan ja että nämä asiat saattavat muuttaa suuntaa hyvinkin nopealla tahdilla.

Aloinkin sitten suunnitella opiskeluja, ne suunnitelmat alkoikin olla selvät ja olin intoa puhkuen hakemassa kouluun. Mutta niinhän se käy, kun vähiten odotat... Meillä kävi sosiaalityöntekijät jututtamassa meitä, eikä siitä kauaa mennyt kun puhelin soi. Meille sijoitettaisiin pieni poika.
Ajatukset heitti kuperkeikkaa, jännitti ihan hirveästi.

Mietin ennen ensitapaamista, että jos se ei tunnukkaan luontevalta, jos se onkin jotenkin hankalaa. Olenko hyvä sijaisäiti, onko minusta sittenkään tähän. Kaikki se huoli kaikkosi, kun sain pojan ensikertaa syliin. Tottakai pystyisin huolehtimaan hänestä, yhtälailla kuin omista lapsistanikin.
Sitten alkoikin se miettiminen, mitä pieni lapsi tarvitsee... Sänky, lipasto vaatteille, no niitä vaatteita, vaippoja, tuttipulloja, korviketta... Viikossa keräsimme tarvittavat kasaan ja kävin karhunpoikaa katsomassa iltaisin. Lapsia valmistelimme pojan tuloon, hekin odottivat jo malttamattomina. Kävimme yhden kerran koko porukalla poikaa tapaamassa ja lapsetkin antoi hyväksynnän, eivät vastustelleet vaan olisivat halunneet karhunpojan heti mukaan.

Sitten koitti se päivä, kun lähdimme hakemaan poikaa kotiin. Siellä hän odottikin jo valmiina, tavarat pakattuna, sain pojan syliin... Nyt alkaisi uudenlainen vaihe meidän kaikkien elämässä.