Millaista suuren perheen äitinä on olla?
Toisinaan melko kiireistä, on paljon pyykkiä, tiskiä ja muita kotitöitä. Sitä puksuttaa edes takas taloa, kerää leluja, noukkii pyykkiä lattialta, tekee ruokaa, syöttää... Ja vaikka teet koko ajan jotain, joskus jopa silloin kun oli tarkotus istahtaa sen kahvikupposen kans rauhassa alas, saatat huomaamattasi tehdä "vasemmalla kädellä" jotain... Silti joku paikka on vähän vinksin vonksin, ehkä puhtaat pyykit odottaa tai villakoira on majoittunut nurkkaan.
Tätä oli (ja on toisinaan vieläkin) vaikea sietää, tuntui toivottomalta ettei se puksuttaminen tahtonut näkyä missään. Tytöllä kun vielä sattuu olemaan sellainen vaihe päällänsä, että on kiva kiskoa vaatekaapista vaatteet, riisua ja pukea, kipata eteisen pipo-lapaskorit lattialle, niin on taattua että aina jossain jotain on levällään.
Yritän muistuttaa kuitenkin itselle, että soisin sen keskeneräisyyden enkä yrittäisi liiaksi ja väsyttäisi itseä. Kuitenkin tämä vaihe kuuluu tähän hetkeen, lapset on pieniä ja arki on välillä yhtä sirkusta.

Ja jottei tämä suurperheen äitinä olo kuulosta ihan toivottomalta, niin on siinä se ihana puolikin.
Saan paljon haleja, pusuja, naurun kiljahduksia, leikkihetkiä ja opettaa kaikkea uutta ja ihmeellistä. Lapsille on seuraa toisistaan ja on mukava huomata, että pitävät toistensa puolia jos kahinoita tapahtuu kodin ulkopuolella. On ihanaa, että on rakkaita ihmisiä ympärillä...